Norsusaari (Koh Chang) tuli toistamiseen koluttua, tällä kertaa tosin Tiinan kanssa läpi ja siellä oli meininki hieman iisimpi kuin aiemman saaren härdellissä.
Hauskaa oli ja kauan odotettu kihlauskin tuli toteutettua. Oheinen agenttikuva on virallinen kihlajaissymbolimme. Meininki saarella oli siis sitä perinteistä, eli ruokaa, lepoa, lisää ruokaa ja lisää lepoa. Menoa kuvaa hyvin oheisen kuvan kuvien kissat, jotka ottivat siellä myös elämän iisisti.
Teki jo mieli lähteä taas sukeltelemaan, mutta riittävän läheltä rantaa ei löytynyt kunnollista sukellusvälinevuokraamoa että olisi
jaksanut lähteä kantamaan varusteita mereen asti. Sukellus siis siirtyi tulevaisuuteen.
Koulussa ei onneksi ole ollut kovinkaan vaikeata lähipäivinä, mutta yhdessä vietetty aika on kuitenkin verottanut sen verran kotiläksy- ja projektiaikaa että varmasti tulee tiukkaa viimesistä kouluviikoista. Täytyy puskea entistä kovempaa että pääsee kunnialla kurssit läpi.
Reissumme viimeisenä päivänä saatiin seuraksi myös pari kaveria suomesta
, Tatu ja Juho, jotka tulivat moikkaama
an ja
hieman rentoutumaan ennen koulujen alkamista (itse asiassa koulut alkoivat jo. Kaverit
päättivät vain lykätä alkamista parilla viikolla :). Tarkoituksena olisi lähteä koko porukalla Fullmoon Partyille keskiviikkoiltana yöbussilla ja aamulautalla.
Mutta! Ei tässä vielä kaikki! Fullmoonien jälkeen koittaa 3 viikon armoton projektiputki missä olisi tarkoituksena saada suurin osa rästiin jääneistä projekteista pois jaloista.
Miksikö projektit tulisi valmistua tänä aikana? Koska kylään tulee reissun lopputaipaleella vielä pari muuta kaveria, joiden kanssa täytyy ehtiä pyöriä. Tämän ruljanssin lopussa huomaankin jo koulujen loppuneen ja paluun kylmään ja loskaiseen Suomeen koittavan... arg!
Hyviä säitä Suomeen ja palataan taas astialle!

Hurrjan paljon onnea!!
VastaaPoista