tiistai 29. syyskuuta 2009

Loppu häämöttää

Arg! Enää n. 18 vuorokautta jäljellä kotiin paluuseen. 4,5kk vierähtää paljon nopeammin kuin olisi voinut odottaa. Lähtöpäivä on muistissa kuin eilinen. Kasaantuneet koulu- ja työprojektit muistuttavat kuitenkin siitä että kaikkea on ehtinyt tapahtua ja kaikkea mitä olisi pitänyt tapahtua ei ole vielä tapahtunut. Onhan se kuitenkin mukava päästä näkemään perhettä ja tuttujakin.

Viimeaikojen tapahtumista sen verran, että ystäväni Daniel (jäljempänä Dannu) saapui apajille keskiviikkoaamuna. Heti alkajaisiksi Dannu tuli visiitille meidän koululle paparazzihommien merkeissä. Koska koulusta tai koululaisista ei ole juurikaan tullut otettua kuvia, niin päätinpä julkaista tässä muutaman kuvan koulusta. Ensimmäinen kuva on otettu poistuessani koulubussista, toinen kuva kouluruokalasta ja kolmas kuva tietokantakurssilta, jossa pidämme esitelmää tietokantajärjestelmästämme (taisi muuten olla ainoa järjestelmä mikä oli täysin itsetehty ja toimiva).

Koulurutiinien jälkeen lähdettiin elokuvan (District 9 - loistava pätkä) jälkeen rämisevällä ja nitisevällä yöjunalla kohti Chumpornia josta lautalla Koh Phanganille. Junamatka oli jälleen kerran tappavan tylsä ja epämukavan sekä jäätävän kylmän junan ansiosta untakaan ei meinannut saada. Phanganilla vietettiin melko leppoisaa aikaa levyttelyn, syömingin ja tietty tenttilukemisten kera. Oheinen yhteiskuva on otettu skootterin päältä, joten turvallista matkaa! :D

Omien tenttikiireiden takia en voinut jäädä Fullmoon partyihin, mutta käytiin kuitenkin tutustumassa Halfmoon partyihin, mitkä eivät olleet ihan yhtä hienot kuin fullmoonit, vaikka estradi (viidakko) olikin kieltämättä hienompi kuin tylsä ranta yöllä. Sisäänpääsymaksu oli 3-kertainen suhteessa fullmooneihin ja myös matkustaminen bungaloweilta juhliin ja takaisin oli kalliimpaa. Juhlien jälkeen jatkoin matkaani takasin Bangkokiin yksin. Dannu jäi vielä Phanganille suorittamaan sukelluskurssia ja viettämään täydenkuun juhlien 25-vuotisjuhlaa (sunnuntaina 4.10.). Itsekin olisin jäänyt jos tenttejä ei olisi ollut edessäpäin. Ohessa pieni epäselvä video puolikuujuhlilta.



Sain äskettäin tietää että vanha Welho-tuttavani saapuu myös Bangkokiin huomenna, joten vierailijoita tuntuu taas riittävän, mikä on tietty hyvä asia :)

Huomenna olisi koulutuksen ehkä tähänastisesti vaikein tentti ja ylihuomenna vastapainoksi helpoin, joten tämän viikon koitos on toivottavasti ohi suht. kivuttomasti ja nopeasti, kuten katanan isku vesimelonin läpi. Ensiviikolla olisi sitten luvassa 3 semivaikeaa tenttiä, joiden jälkeen paikallinen koulu on lopullisesti ohi (ei tarkoita suinkaan sitä että kaikki hommat olisivat loppu).

Heti 7. päivä kirjaudun ulos asuntolasta ja siirryn Bangkokin yöelämän kautta Koh Changille kolmatta kertaa nauttimaan hieman vapaudesta ja hyvästä ruoasta Dannun kanssa. Dannu joutuu poistumaan Suomeen jo 12. päivä, joten siinä tiet eroavat ainakin n. viikoksi kunnes palaan itsekin perässä. 15. lokakuuta myös isoveljeni saapuu Thaimaahan ja toivon mukaan ehdin/pystyn häneenkin törmäämään vielä ennen paluuta.

Paljon on tullut tehtyä ja paljon olisi pitänyt tehdä, mutta budjetillisista ja ajallisista syistä useampikin asia jäi tekemättä. Täytyy siis Suomeen palattua alkaa tahkoa rahaa niin paljon että pääsee vielä uudemman kerran tekemään vastaavanlaisen reissun ilman budjettimurheita. Lisää kuvia ja videoita tulee Facebookiin tai ihan vain face2face kaikille halukkaille siinä vaiheessa kun pääsen taas nopeamman nettiyhteyden päähän (Suomessa). Nämäkin kuvat saa isoiksi klikkaamalla niitä.

Yhteenvetona voin todeta että reissu on ollut kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kaikille jotka haluavat nähdä maailmaa etuovea ja perunamuusi-lihapulla-ateriaa kauemmas. Mahtava tilaisuus nähdä hienoja paikkoja ja tutustua loistotyyppeihin sekä avartaa omaa maailmankuvaa.

Voi olla ettei tule hirveästi enää kirjoiteltua tänne, joten mikäli tästä tulee viimeinen kirjoitus tänne, haluan kiittää niitä jotka ovat tätä blogia seuranneet ja kommentoineet, sillä se on ainoa syy miksi olen jaksanut tätä päiväkirjaa ylläpitää. Yksi parhaista asioista tällä reissulla on ehdottomasti ollut se, että Tiina ja osa kavereista on päässyt tänne asti mukaan tunnelmaan, vaikkakin vain vähäksi aikaa.

Nyt on aika palata armottoman tenttilukemisen pariin. Kiitti, kuitti ja kumarrus. Siis over and out; nähdään Suomessa!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pitkästä aikaa

Ja pitkästä aikaa sekä ensimmäistä kertaa syyskuussa päätin taas kirjoittaa tänne. Tällä hetkellä istun luokassa "kuuntelemassa" muiden opiskelijoiden esityksiä ja miettimässä miten saisin kaikki projektini tehtyä ajoissa (en ainakaan tänne kirjoittamalla, mutta pitäähän sitä tännekin kirjoittaa silloin tällöin).

Tiina poistui maasta jo 8.9.2009 (kts. pakattu reppu) ja omakin lähtö häämöttää pelottavasti edessä. Paikallisia kouluprojekteja on kertynyt enemmän kuin laki sallii, myös Suomen opiskelu on alkanut etänä ja töidenkin puolesta riittää hommia niin paljon että ei meinaa syömään ehtiä.

Vaikka onkin halpa maa, niin silti on rahaa palanut niin paljon että nyt pitää jo miettiä että millä syödään loppureissun ajan kun Suomessa pitäisi auto huollattaa kolmella eri huollolla, josta yksi tuli yllättäen kahteen muuhun huoltoon vietäessä, kun todettiin ettei vehje enää tunnista avaimia lainkaan (kuulema joku kuuluisa tyyppivika Smarteissa mitä ei sitten voitu korjata takuun puitteissa).

Tiinan lähdön jälkeen ei ole kovinkaan paljoa tapahtunut, vaan olen pyrkinyt keskittymään projekteihin ja muihin kouluhommiin. Ainoat mainitsemisen arvoiset asiat ovat käynti VIP-elokuvateatterissa (12 e sisäänpääsy, moottoroidut laiskanlinnat, hyvä tarjoilu ja tervetulojuomat+keksit), radalla ja viikonloppumarkkinoilla Tatun ja Juhon kanssa. Myös Marko osallistui elokuvaa lukuun ottamatta. Viikonloppumarkkinoilta löytyi melko hellyttävä näky kun kissanpennut oli päästetty ilmastoituun huoneeseen missä jaksoivat temmeltää (kts. video).



Ei tässä muu taas auta kun siirtyä keskittymään kouluhommiin. Palaan taas asiaan kun jotain mielenkiintoista tapahtuu. Ensi kertaan!

maanantai 31. elokuuta 2009

Norsusaaren toinen näkeminen

Moro taas!

Norsusaari (Koh Chang) tuli toistamiseen koluttua, tällä kertaa tosin Tiinan kanssa läpi ja siellä oli meininki hieman iisimpi kuin aiemman saaren härdellissä.

Hauskaa oli ja kauan odotettu kihlauskin tuli toteutettua. Oheinen agenttikuva on virallinen kihlajaissymbolimme. Meininki saarella oli siis sitä perinteistä, eli ruokaa, lepoa, lisää ruokaa ja lisää lepoa. Menoa kuvaa hyvin oheisen kuvan kuvien kissat, jotka ottivat siellä myös elämän iisisti.

Teki jo mieli lähteä taas sukeltelemaan, mutta riittävän läheltä rantaa ei löytynyt kunnollista sukellusvälinevuokraamoa että olisi
jaksanut lähteä kantamaan varusteita mereen asti. Sukellus siis siirtyi tulevaisuuteen.

Koulussa ei onneksi ole ollut kovinkaan vaikeata lähipäivinä, mutta yhdessä vietetty aika on kuitenkin verottanut sen verran kotiläksy- ja projektiaikaa että varmasti tulee tiukkaa viimesistä kouluviikoista. Täytyy puskea entistä kovempaa että pääsee kunnialla kurssit läpi.

Reissumme viimeisenä päivänä saatiin seuraksi myös pari kaveria suomesta
, Tatu ja Juho, jotka tulivat moikkaama
an ja
hieman rentoutumaan ennen koulujen alkamista (itse asiassa koulut alkoivat jo. Kaverit
päättivät vain lykätä alkamista parilla viikolla :). Tarkoituksena olisi lähteä koko porukalla Fullmoon Partyille keskiviikkoiltana yöbussilla ja aamulautalla.

Mutta! Ei tässä vielä kaikki! Fullmoonien jälkeen koittaa 3 viikon armoton projektiputki missä olisi tarkoituksena saada suurin osa rästiin jääneistä projekteista pois jaloista.
Miksikö projektit tulisi valmistua tänä aikana? Koska kylään tulee reissun lopputaipaleella vielä pari muuta kaveria, joiden kanssa täytyy ehtiä pyöriä. Tämän ruljanssin lopussa huomaankin jo koulujen loppuneen ja paluun kylmään ja loskaiseen Suomeen koittavan... arg!

Hyviä säitä Suomeen ja palataan taas astialle!

tiistai 25. elokuuta 2009

Sukellukset Koh Taolla jne

Pitkästä aikaa pääsin taas kirjoittamaan tännekin tarinaa. Nyt on Tiinakin laskeutunut Thaimaahan ja viimeviikonloppu meni sukelluksen merkeissä Koh Taolla. Reissu meni mukavasti lukuunottamatta rämisevää yöjunamatkaa.

Saarella tuli opittua laitesukeltamisen ja
loa taitoa ainakin alkeiden verran ja ihan suomalaisella opastuksella. Maksimisyvyys missä käytiin oli 15,5 metriä ja siellä tulikin nähtyä kaikennäköistä öhkömönkiäistä ja äyriäistä. Oheinen kuva ensimmäisen sukelluksen jälkeen.

Alus jolla kävimme sukelluspaikoilla parikin kertaa oli nimeltään "Drag Queen", mikä näkyy myös oheisesta kuvasta.

Muuten saaristoelämä maistui hyvän ruoan ja laatuajan merkeissä. Ostettiin myös halpis-snorkkelit mitkä tietysti lahos käsiin heti ensimmäisen kokeilun aikana.

Tämä viikko on alkanut perinteisillä sushiövereillä ja ostoskeskuskierroksilla koulun ohessa. Torstaina olisi luvassa lähtö Koh Changille rentoutumaan ja nauttimaan hyvästä ruoasta.

Nyt ei taas keksi muuta kirjoitettavaa kun että seuraavaan kertaan!

Syöminkiä Koh Taolla :D


sunnuntai 16. elokuuta 2009

Tylsempi viikonloppu

Kerrankin kun oli erityisen pitkä viikonloppu (ke-su vapaana), se meni erityisen tylsissä merkeissä. Pientä webohjelmointia ja koulujuttuja tekiessä sekin aika meni vauhdikkaasti. Tarkoituksena oli alunperin mennä Koh Sametin saarelle (jo kolmatta kertaa), mutta taaskaan en saanut tätä aikaiseksi johtuen töistä mitä en saanut valmiiksi ja erityisen myöhäisistä herätyksistä (klo 14-16 aikoihin). Tuohon aikaan ei jaksa enää lähteä reissaamaan.

Ensi viikolla Tiina tulee kolmen viikon kylään ja tarkoituksena on reissata mahdollisimman paljon, joten eiköhän tämäkin menetys saada vielä kiinni.

Jotta ei ihan liian tylsäksi olisi mennyt, menin saksalaisen porukan kanssa lauantaiyönä RCA:n (paikallinen klubikatu), josta siirryimme Route66 -nimiseen keikutuspaikkaan. Paikan musiikki ei ollut ihan mun tyyliä, mutta kyllähän siellä aina silloin tällöin viihtyy. Onneksi samassa paikassa oli myös House-puoli, jossa musiikki oli jo paljon kuunneltavampaa mun korvaan.

Ei tässä taas muu auta kun valmistautua tulevaan kouluviikkoon. Menneistä tenteistä sen verran että 4/5 tentistä menestyin keskivertoa paremmin ja yhdessä tietysti huonommin, mikä pisti hieman vihaksi.... aina ei voi voittaa :D

La gorn khrap!

tiistai 4. elokuuta 2009

Namnam

Xim Chao! Namnam, eli Vietnam. Siellä (tarkemmin sanoen Hanoissa) päätin sitten käydä viime viikonloppuna Markon kanssa. Matkajärjestely toteutettiin niin, että koko yö vietettiin Bangkokin yössä ja siitä sitten aamulla baarista suoraan kentälle ja lentokoneeseen nukkumaan. Jes! Pääsin vihdoinkin aiemmin haluamaani tranceklubiin ja tämän lisäksi vieläpä toiseenkin vastaavanlaiseen! Laatu oli molemmissa hyvä ja varmasti tulen menemään uudestaan.

Vietnamin reissu oli myös oikein mukava lukuunottamatta heti ensimmäisenä naamaan iskettyä taksikusetusta. Reissun piti maksaa yhteensä 15$, mikä oli ihan pätevä hinta. Sitten kun päästiin tietullin portille, kuski pysäytti tien sivuun ja pyysi n. 16,7$ tietulleja varten. Yhtään asiaa ajattelematta kuskille annettiin tyhmänä rahat ja siinä vaiheessa kun kuski juoksee hirveetä munaravia jonnekin pusikkoon, tajusimme että nyt oli bluffi kyseessä.

Perillehän siinä kuitenkin päästiin, mutta koko reissun olisi saanut alle puoleen hintaan jos olisi vaan ottanut reilun ja rehellisen taksin. Ironista tässä oli se, että juuri 10min ennen taksin ottamista olimme saaneet lapun käteen missä kehoitettiin nimenomaan välttämään näitä ns. "pimeitä takseja". Noh... ensi kerralla viisaammin :)

Hanoi oli maineensa mukaisesti aivan sekopääkaupunki liikenteen ja monen muunkin asian osalta. Liikennesääntöjä oli tasan yksi: niitä ei ole. Melu pisti pään sisällä kolisemaan ja jos kyseessä ei olisi ollut niin hallittu kaaos, olisi ollut todennäköistä jäädä auton alle. Tööttiä käytettiin harkiten seuraavissa tilanteissa: ohitukset, odotukset, käännökset, pysähdykset, tylsistyminen, moikkaus ja muuten vaan.

Bangkokiin tottuneena koiria, kissoja ja muita elukoita ei tiellä näkynyt lainkaan; johtunee siitä että kaikki mikä liikkuu laitetaan lihoiksi tai jää liikenteen alle. Kaiken hulluuden keskeltähän oli päästävä pois, joten päätimme ottaa melkein ensimmäisen tieltä löytyneen pakettimatkan pois citystä. Kohteena oli Cat Ban saari ja Ha Long Bay. Listan ensimmäisessä kohteessa vietettiin yksi yö hotellissa ja seuraava yö sitten Ha Long Bayllä laivassa. Seuraava kuva on matkan alkutaipaleilta kun paikallinen vanhapari vielä hymyili. :D


Reissu oli kaiken kaikkiaan tosi mukava, vaikka muutamia hidasteita ja esteitä tulikin matkan varrella. Jotkut vanhemman ikäpolven edustajat rupesivat jo valittamaankin siitä kuinka jouduimme odottamaan venettä pitkään ja hytissä ei toiminut vesi eikä tuuletus... eikä muuten aina sähkökään :)
Tätä tämä on ja tähän oltiin varauduttu, joten hyvin se meidän puolesta meni. Uusiin sälleihin (lähinnä ranskalaisiin) tutustuttiin ja oluttakin tuli juotua. Reissu koostui edellämainittujen lisäksi mm. relaamisesta, kajakoinnista, luolavisiitistä ja pienestä luontopolusta keskellä viidakkoa olevaan torniin, mikä näytti siltä, että se romahtaa alas ihan just.

Viimeinen yö vietettiin sitten taas Hanoissa ja ostosreissua tuli ostosreissun perään tehtyä. Kuvia tuli reissusta otettua liki kymmenen tusinaa, mutta tällä rutkunetillä kuvien lähetys kestää ikuisuuden, joten päädyin laittamaan ensialkuun vain nämä. Jos jotain oikeasti kiinnostaa kuvat, voin niitä lähetellä myös lisää.

Nyt alkoi taas kouluviikko (onneksi vain 2 koulupäivää) ja taas työtaakka rupee taas painamaan olkapäitä. Noh, kyllä nää hommat vielä lutviutuu. :)

Ei muuta kun ensi kertaan, moro!

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Lukemista ja "lukemista"

Terve taas kaikille!

Viikko alkaa lähestyä loppuaan ja ensi viikolla on luvassa tenttiviikko sekä matka Vietnamiin. Luvassa olisi siis viisi tenttiä joista kolme on varmasti vaikeita ja kaksi muuten vain ärsyttäviä. Tarkoituksena on ollut lukea tentteihin jo pidempään ja olenkin hieman lukenu niihin. Muista projekteista sekä muista aktiviteeteista johtuen lukeminen ei ole ollut niin aktiivista kun olisi voinut odottaa.

Kun jokin asia ei ole kivaa, sitä mielellään siirtää mahdollisimman paljon tulevaisuuteen. Esimrekiksi jo kauan työn alla ollut parturikäyntikin tuli tehtyä ja nyt on sitten letti historiaa hintaan 2,4 € (sisältäen hius.... pään pesun).


Ennen ja jälkeen parturoinnin.

Taas on tavalliseen tapaan tapahtunut hauskoja väärinkäsityksiä. Hyvänä esimerkkinä se, että tarkoituksena oli tänään tilata pizzaa, kun selvisi ettei kyseinen paikka toimitakaan meidän alueelle. Noh, jo pitkään McDonaldsin kotiinkuljetuslappusia selanneina päätimme tilata perinteistä burgeria. Valitsimma tuotteet ja ilmoitimme ne vuokraisännällemme, joka lähti tilaamaan settejä. Pitkän puhelinkeskustelun jäkeen isäntä luovutti ja sanoi etteivät toimita hekään tälle alueelle.

Noh, viimeisenä oljenkortena päätimme tilata Pizza Companyltä kotiinkuljetetut pizzat, koska tiesimme jo ennestään että sieltä saa setit takuulla ja 30 minuutin kuljetusajalla. Tilauksen jälkeen odotimme 1h 20min tilaustamme ennen kuin se saapui ja odotuksen aikana huomasimme, että McDonaldsin lähettikin kävi ovella, vaikka heidän ei edes pitänyt toimittaa tälle alueelle. :D

Noh, nyt on vihdoinkin sapuskat syöty, salilla käyty ja hiukset leikattu. Kello lähestyy yhtätoista illalla ja voin aloittaa lukemisen ja projektien tekemisen; eli sen mikä piti alkaa jo aamulla klo 11 aikoihin (heräsin tosiaan vasta klo 15).

Seuraavan kerran kirjoittelen todennäköisesti Vietnamin reissun jälkeen tai aikana joten ensi kertaan!